T.E.H.D.A.S. pokkasi taiteen valtionpalkinnon
T.E.H.D.A.S. pokkasi taiteen valtionpalkinnon
Nuorten kuvataiteilijoiden Kankaanpäässä perustama T.E.H.D.A.S. ry on saanut taiteen valtionpalkinnon. Tämänvuotiset taiteen valtionpalkinnot on myönnetty myös taiteilija Vesa-Matti Loirille ja äänitaiteilija Simo Alitalolle. Palkinnot ovat suuruudeltaan 15 000 euroa. T.E.H.D.A.S. on tehnyt perormanssitaidetta tutuksi muun muassa porilaisille.

T.E.H.D.A.S. ry on performanssiryhmä.T.E.H.D.A.S. RY
Kulttuuriministeri Paavo Arhinmäki jakoi palkinnot torstaina. Taiteen keskustoimikunnan myöntämät palkinnot ovat tunnustuksia kolmen viimeksi kuluneen vuoden aikana tehdystä ansiokkaasta taiteellisesta työstä tai pitkäaikaisesta ja merkityksellisestä taiteellisesta toiminnasta.
T.E.H.D.A.S. ry on nuorten kuvataitelijoiden vuonna 2002 Kankaanpäässä perustama yhdistys. Keskustoimikunnan mukaan ryhmä on onnistunut tuomaan erityisesti performanssitaiteen osaksi jokapäiväistä elämää Porissa ja Tampereella.
Performanssitapahtumien lisäksi yhdistys järjestää näyttelyitä ja muun muassa tapahtumia, joissa performanssin, kevyen musiikin, kuvataiteen ja teatterin tekijät ja yleisöt sekoittuvat.
Lähteet: YLE SATAKUNTA
Alkuperäinen teksti: https://yle.fi/uutiset/3-5461848